Suomen eläintarhat viihdyttävät koko perhettä

Mikäpä mukavampi tapa viettää päivää, kuin käveleksiä rauhassa ihaillen toinen toistaan upeampia ja hauskempia eläimiä, pysähtyä välillä lepäämään kahvilaan tai penkille jäätelötötteröä syömään. Eläintarhat viihdyttävät koko perhettä ja luovat ihania muistoja perheen pienimmille. Suomen eläintarhoissa hauskoista eläintarharetkistä pääsee nauttimaan usealla paikkakunnalla.

Suomen eläintarhat viihdyttävät koko perhettä

Eläintarhat ovat kotimaassamme erittäin vastuuntuntoisia ja ne haluavat asuttaa eläimiä mahdollisimman luonnollisessa ympäristössä. Tarhoilla pääseekin tutustumaan eri lajeihin ihaillen hyvinvoivia ja –huollettuja eläimiä, jotka nauttivat elostaan. Eläintarhojen yksi tärkeä tehtävä on säilyttää luonnon monimuotoisuus ja toimia turvapaikkana lajeille, jotka ovat uhassa hävitä maailmasta.

Korkeasaari – yksi maailman vanhimmista

 

Korkeasaaren eläintarha on Suomen vanhin, ja yksi koko maailman vanhimmista eläintarhoista. Se on perustettu jo vuonna 1889. Se perustettiin aikoinaan kansan opiksi ja valistukseksi. Nykyäänkin yksi puiston tärkeä tehtävä on välittää ympäristö- ja luonnontietoa kävijöilleen.Korkeasaari toimii asuinpaikkana yli 150 eläinlajille. Ne halutaan pitää mahdollisimman luonnonmukaisissa oloissa, joten niitä ei pyritä kesyttämään millään tasolla. Tarhassa syntyvät pennut jätetään rauhaan omien emojensa kanssa, eikä niitä ruokita pullolla. Korkeasaari ottaa osaa aktiivisesti uhanalaisten lajien pelastustöihin. Korkeasaaren eläintarhassa on muun muassa kasvatettu uhanalaisia lajeja, joita on sittemmin onnistuttu palauttamaan takaisin luontoon. Esimerkiksi Itävallan Alpeille on lähtenyt tarhalta alppikauriita, Puolaan ilveksiä ja tunturipöllöjä, sekä Venäjälle vaikuttavia visenttejä. Korkeasaaren eläimet on lajiteltu hauskasti maanosittain. Eläimiä pääsee ihailemaan Euroopassa, Afrikassa, Australiassa, Aasiassa sekä Etelä- ja Pohjois-Amerikassa. Yksi vetonauloista on Korkeasaaren kissalaakso, jossa vierailija voi tutustua seitsemään eri kissapetolajiin. Kissalaaksossa karjahtelee myös maailman suurin kissapeto, amurintiikeri. Korkeasaari on avoinna ympäri vuoden, mutta talvisaikaan pieni osa lajeista vetäytyy talviunille luonnollisen kiertokulun mukaisesti.

Eläinten lisäksi saarella pääsee ihailemaan luonnon monimuotoisuutta satojen kasvilajien myötä. Puiston alueelta löytyy useita ravintoloita ja kahviloita. Lisäksi Korkeasaari asettaa vierailijoiden käyttöön lukuisia piknik-pöytiä ja grillipaikkoja hiilineen.

Ähtäri Zoon pandat ihastuttavat

 

Keski-Suomesta, Seinäjoen ja Jyväskylän välistä, löytyy Ähtärin eläinpuisto, Suomen vanhin luonnonmukainen eläinpuisto. Se on avattu vuonna 1973. Puistoa asuttaa noin 60 eläinlajia luonnonmukaisessa ympäristössään.  Ähtärin erikoisuutena on Farmi, jossa pääsee tekemään aikamatkan 1900-luvun Suomeen. Pääset kokeilemaan entisten aikojen maatilan eläinten hoitoa, tutustumaan sepän hämyiseen pajaan, ja nauttimaan kupillisen kahvia talon emännän kanssa.

Vuonna 2016   Ähtärin eläinpuisto sai varsin harvinaisia asukkeja, kun sen lähti mukaan jättiläispandojen suojeluprojektiin. Puistoon rakennettiin valtava pandatalo Lumi- ja Pyry -pandojen kodiksi. Sisätiloissa on hyvin tarkkaan määritelty ilmankosteus ja lämpötila. Näin ollaan luotu pikkupandoille sopiva, kasvihuonetyyppinen ilmasto. Pandatalossa pääsee ihastelemaan virkeiden, ihastuttavien pandojen eloa ja temmellystä.

Ranuan eläinpuisto tarjoaa arktisen kokemuksen

 

Lapissa sijaitseva Ranuan eläinpuisto on Suomen pohjoisin eläintarha. Se on avattu vuonna 1983, ja yli kolmen vuosikymmenensä aikana se on ihastuttanut kävijöitään tarjoamalla arktisen eläintarhakokemuksen. Puiston sijainti subarktisella alueella tarjoaa upeat puitteet esitellä luonnon kiertokulkua, ja kuinka arktiset lajit sopeutuvat siihen. Puistossa elää tilavissa aitauksissa noin 50 pohjoista eläinlajia. Vierailijat pääsevät ihailemaan muun muassa villejä susia, ylväitä ilveksiä, mahtavia karhuja ja uhanalaisia myskihärkiä. Yleisön suuri suosikki on arktisten alueiden jääkarhu. Puisto on avoinna ympäri vuoden, ja onkin todella mielenkiintoista nähdä, miten pohjoisen lajit sopeutuvat vuodenaikoihin luonnollisessa ympäristössään. Kesäisin alueella toimii myös kotieläinpuisto, joka saa perheen pienimmät kiljumaan riemusta.

Ranuan eläinpuisto tarjoaa arktisen kokemuksen

Puistoa kierretään puusta rakennetuilla, helppokulkuisilla puusilloilla, joilta on esteettömät näkymät eläinten aitauksiin. Kesäisin kävelysilloille pääsee mukavasti myös lastenrattaiden kanssa. Talvella taas ihastuttava vaihtoehto on vuokrata sisäänkäynniltä pulkka perässä vedettäväksi. Pitkin reittiä on aseteltu grillauspaikkoja pöytineen eväiden syöntiä varten. Lisäksi alueelta löytyy myös kahvila.